Suomen kansan juuret ovat syvälä maaseuvula. Pohjoisen ihmisen elämä, karun luonnon armoilla on vaatinut ihmiseltä hikeä ja lihaksia.
Näilä leveysastheila viljeltävvää maata oli rohki niukasti. Suo – tuo tämän ajan joutomaa – oli ennen pohjosen maatallouven ytimessä. Menheenä aikana kesän kynnykselä, vielä 70 –luvun alule, siirethin kylän karja talvinavetoista kesänavettoihin ja märehtimhään luonnonniityile suon laitamille. Nämä ajat on olheet ja menheet, mutta jälkiä tuosta ajasta on vielä havaittavissa. Tule Sieki ihan Itte patikoihmaan alunperin 1800-luvula rakennetulle Telatiele, jota pitkin sen ajan kansa kulki niityilensä.
|
|
- Toteutusajankohta Tilauksesta sulanmaan aikana
- Kesto N. kolme (3) tuntia
- Lähtöpaikka Telatien parkkipaikka, Kurtakon kylä
- Reitti Osittain pitkospuilla katettua Teuravuoman suoalueen ulkoilureittiä n. 3 km
|
|
|
Ohjelman kuvaus:
Parkkipaikalta lähdemme kulkemaan pitkin Telatietä järven rantaa myötäillen ja kohti entisöityä kesänavettaa. Matkalla opas kertoo 9000-vuotisesta ihmisen selviytymisestä alueella. Tutustumme myös 1800 –luvun lopulla rakennettuun Telatiehen sekä vanhaan niittyalueeseen. Luontotornilta saamme kosketuksen Suur- Teuravuoman suoluontoon. Palattuamme kesänavetan laavulle keitämme nokipannukahvit ja nautimme retkieväät jutustelun lomassa.
|
|
|
Hinta (v. 2007):
- 20 € / henkilö, ryhmän koko 4 – 8 henkilöä
- 15 € / henkilöä, ryhmän koko 9 - 15 henkilöä
- Isommat ryhmät sopimuksen mukaan
Hinta sisältää:
- oppaan palvelut
- perinnetietoa alueen karjanhoidosta ja maataloudesta
- nokipannukahvit ja eväsleipä
Tarvittavat varusteet: Säänmukainen retkivaatetus ja maastokävelyyn soveltuvat kengät (huomioi ajankohta).
Palvelukielet: Suomi, paikallisella murteella
Lisämaksusta:
- Vuoman Velhon seremonia
- Keittoruokailu Kesäkiirissä tai maastossa
Varaukset Hotelli Kolarista sähköpostitse tai puhelimitse ma-pe klo 9-16 numeroon (016) 313733.
Vastuullinen ohjelmapalvelujärjestäjä: Osuuskunta Lapin Aarnivalkea, Jukka Kauppinen, GSM 040 - 558 1147, jukka.kauppinen @ kurtakko.fi.
|
|